Teimme Annikan, Pinjan, Jennin kanssa munanlaskeutumisalustan sanomalehdistä. Meidän ryhmätyötämme oli tulkitsemassa kaksi psykologian opiskelijaa, joille molemmilla annettiin omat tehtävät. Onnistuneen munanlaskeutumisalustan tehtyämme ja munan pudouttua pehmeästi alustalle kävimme yhdessä pöytään pohtimaan koetta. Ryhmämme toimi onnistuneesti yhdessä ja varsinaisia valtarakenteita ei päässyt syntymään. Valta jakautui lähes tasaisesti jokaiselle taholle. Voin kuitenkin sano, jos pitäisi valita yksi henkilö jonka johtajuus erottui, se oli todennäköisesti minä. Roolit olivat jakautuneet kahteen työryhmään ( Annika ja Pinja tekivät täytettä ja minä ja Jenni laitoja). Normi rakenteista meillä kaikilla oli aikaisempa kokemusta, minkälainen munanlaskeutumis alustan pitäisi olla, sillä olimme tehneet sellaisen aikaisemminkin. Minä aika paljolti ohjailin ryhmää haluamaani suuntaan, mutta minua myös vastustettiin. Ryhmässämme esiintyi tunnepuolella enimmäkseen sovittelua ja muiden mielipiteet otettiin vastaan. Minä olin enimmäkseen ehdottajan roolissa, Jenni ja Pinja kiistäjän ja Annika myötäilevän.
Minusta tämä testi hyvin oivalsi ryhmäntoimintaa ja toivottavasti tästä oli hyötyä kokeessa.
torstai 26. syyskuuta 2013
keskiviikko 25. syyskuuta 2013
3. Vuorovaikutuksen ja tunteiden voima (+ tunteet)
Tämä osio koostui kahdesta kappaleesta. Ensimmäisessä kappaleessa (4kpl) käsiteltiin sosiaalista vaikutusta ihmisten käyttäytymiseen. Ensimmäisellä aukeamalla oli kaksisuuntainen nuoli, joka kertoo yksilön kohdistuvasta paineesta ja miten yksilö voi reagoida siihen. Vaikutukseen taipuvat olivat tottelevaisuus, myöntyvyys ja konformisuus ( jos muutkin, niin minäkin) ja vaikutusta vastustavat itsenäisyys, jämäkkyys ja uhma, kapina. Kappaleen ydin oli ensimmäisen aukeaman kaaviossa ja muut sivut käsittelivätkin näitä sanoja ( tottelevaisuus yms). Tärkeä asia kappaleessa on hahmottaa paineiden vaikutus ihmiseen ja kuinka ihminen voi suhtautua yllättävän eritavalla tilanteeseen. vähemmän tärkeää kappaleessa on erilaiset myynti tekniikat. kappale ei ollut vaikea ymmärtää, sillä olimme käyneet tunnilla tätä asiaa läpi.
Toisessa kappaleessa (5kpl) kerrottii aggressiivisuudesta ja prososiaalisiudesta.
Aggressiivisuus= toisen vahingoittaminen tahallisesti
Prososiaalisuus= vapaaehtoinen auttaminen
Kappaleessa käsiteltiin eriksee. Aggressiivisuutta ja prososiaalisuutta. Siinä käytiin läpi kuinka aggressiivisuutta ilmenee ihmisissä ja mistä se johtuu esim. Kuinka ryhmät, media ja biologiset/psykologiset syyt vaikuttavat. Tämä onkin tärkein asia, mikä sinun tulee tietää aggressiivisuudesta. Olen tavannut lähiympäristössäni aggressiivisuutta, esimerkiksi ensimmäinen serkkuni on skitsofreenikko eli hän näkee harhakuvia, saa kohtauksia sekä kuulee ääniä. Hän on vasta 15 ja hänen mielialansa oli hyvin ailahtelevainen hänen täytettyään 13- vuotta. Kuulin mummolta usein kuinka hän oli yhtä äkkiä räjähtänyt mitään sanomatta tai jos häneltä kiellettiin jotain, hän suhtautui siihen aggressiivisesti. Nämä aggressiiviset oireet ovat kuitenkin laantuneet vuosien kuluessa, mutta skitsofreniasta hän ei ikinä pääse eroon. Psyykkisillä oireilla on suuri vaikutus aggressiivisuuteen, sillä tunteiden hallinta on vaikeampaa.
Prososiaalisuus osiossa käytiin läpi ihmisten empatiaa, normeja, altruismia ( halu edistää toisen hyvinvointia ilman palkkiota) ja millä perusteella valikoidaan autettava ihminen.
Tein molemmista kappaleista kaaviot ja keräsin tärkeimmät tiedot ylös ymmärtääkseni kappaleen ja kokeeseen lukua varten. Onneksi molempien kappaleiden asiat ovat maalaisjärjellä hahmoteltavissa ja ne eivät tuottaneet hirveästi vaikeuksia opetella.
EXTRAA: Ihmissuhteet ja sosiaalinen vuorovaikutus. Kerrotaan ystävyydestä ja rakkaudesta, tunteista (emotio), attraktiosta (viehätys) ja luottamuksesta. Siinä puhuttiin kuinka ihmiset luovat erilaisia kiintymyssuhteita toisiinsa kuten ystävyyttä, mitä se vaatii ja miten eritavalla voi viestiä toiselle asioita.

tiistai 24. syyskuuta 2013
2. Sosiaalinen kognitio eli sosiaalinen tiedonkäsittely
Sosiaalinen tiedonkäsittely kappaleesta tärkeää on skeemat eli sisäiset mallit. Sillä tarkoitetaan kuinka ihminen näkee ympäröivän maailmansa ja kuinka hän suhtautuu erilaisiin ihmisiin. Tämä on tärkeää sosiaalisissa tilanteissa ja suhteissa. Pidän tätä tärkeänä siksi, että ilman ennakko käsitystä asioista tai mielikuvaa ihmisistä kaikki olisivat sinisilmäisempiä. Toisaalta tämä saattaisi ehkäistä rasismia ja syrjintää kun kellään ei olisi mitään ennakko asennetta. Olen nähnyt tälläistä ennakko asennetta ihan lähiympäristössäni, sillä pienissä kylissä ihmiset ovat ennakkoluuloisempia. Me emme ole tottuneet tumma ihoisiin tai romaneihin.
Helppoa tekstissä oli: yleisesti sosiaalinen tiedonkäsittely kappale oli helppo lukuinen ja aika selkeä.
Epäselväksi jäi: attribuutio osio oli vähän vaikea käsittää ja en ymmärtänyt sitä kuin vasta tänä aamuna. Kirjoittaessani tiivistelmää huomasin, että "pää asioita" oli aika vaikea tiivistää ja kaaviostani tuli aika hajanainen. Attribuutiosta on paljon asiaa hajallaan pitkin kirjaa, että oli vaikea poimia tärkeimmät. Open antamassa monisteessa oli mielestäni paremmin jäsennelty skeemaa ja mitä siihen liittyi. Pää asioita on 4 ( arvot, sosiaalinen resepraatio, attribuutio ja skeema)

sunnuntai 22. syyskuuta 2013
Asenne ( muistarit)
Asenne koostuu: käyttäytymisestä--> toiminta, kognitiivisestä (tietojen käsittelystä) ja tunne
Esimerkki siitä miten asenne syntyy: ennakkoluulo esim. Rasismi ( maahanmuuttajiiin liityneet asenteet), ikärasismi ( savonlinnan puku kaupan vihainen akka), homofobia ( lesbo- lesbo pari), sairaat ja vammaiset, seksismi ( millaisia miehien pitäisi olla ja millaisia naisien pitäisi olla, esim. Jalkapallo poikien joukkueeseen haluaa tyttö pelamaan--> syrjitään)
Asenne voi muuttua
Tahaton muuttuminen ( kognitiivinen dissonanssi), siihen kuuluu: Tasapainoteoria ( ystäväksi kelpaavat ne joilla on sama asenne)
2. Tahallinen muuttuminen: pinnallisesti muuttuminen ja syvällisesti muuttuminen
Systemaattinen prosessointi
- tarkoittaa, että ihminen pohtii asiaa pintaa syvemmälle. Ei ajatella asioita pintapuolisesti vaan ajatellaan mitä on ulkokuoren alla. Pohditaan syvällisesti syitä, seurauksi, usealta näkökannalta
1.Esimerkiksi. Pinta puolisesti: WOW! uusi dietti cola vähemmän sokeria, taidan ostaa! systemaattisesti: WOW! uusi dietti cola vähemmän sokeria, taidan ostaa! mutta hetkinen.... Tölkin mukaan siinä on paljon lisäaineita... en taidakkaan ostaa
2. Pinta puolisesti: Onpas Jennillä kiva h&m paita!! Systemaattisesti: Onpa jennillä kiva h&m paita!! Laatu kuitenkin näyttää vähän hataralta ja varmaan vaikea pestä
3. Pinta puolisesti: tein tehtävät ja niitä sanottii epäselviksi systemaattisesti: tein tehtävät ja pohdin niiden sisältöä ja huomasin pärjääväni paremmin
- tuottavat pysyvämmän asennemuutoksen kuin pinnalliset prosessit eli esim. tulevaisuudessa en osta dietti colaa
- mitä tärkeämpi asia on meille itsellemme, sen syvällisemmin prosessoimme sitä
Suostuttelevien viestien systemaattinen prosessointi= viestinnän käyttäminen toisen ihmisen asenteen muuttamiseen
Se tarvitsee:
1. Motivaatiota ja halua---> väärin käsitys halutaan korjata
2. Kykyä katsoa asiaa monesta näkökulmasta ja pystyy paneutumaan asiaan
- suostuttelussa voidaan käyttää hyväksi negatiivisia ja positiivisia tuntemuksia
- suostuttelussa käytetään lisäksi pelottelu ja syyllisyys taktiikkaa
Esim. http://m.youtube.com/watch?feature=related&v=-F4t8zL6F0c
Videossa: käytettiin pelottelua lihavuudesta
Esim .http://m.youtube.com/watch?v=_m3cgcjWoj4
Videossa: käytettiin syyllisyyttä
Pinnallinen prosessointi
- käsitellään asiat pintapuolisesti
- mikä on hyvännäköinen saa meidän huomion ( nainen ja kia auto)
- tuttuus esim. Tietyt vaate merkit
- vaikutusvaltaiset ihmiset antavat hyvän kuvan asiasta
Kotitehtävä. Mitä tarkoittaa pinn ja syvällisesti

1. Sosialisaatio
Minun oli hyvin vaikea ymmärtää Sariannan sosiaalisaatio kaaviota. ( Kuvassa on minun oma sosiaalisaatio kaavio) En osannut yhdistää Sarkun kaaviota muistareihini. Kaavio on kerrassaan sekava ja ei minusta yhtään auttava,,. Sillä se ei vastaa sisällöltään kaikkia tärkeimpiä asioita. Alussa kirjan kappaleetkaan eivät avautuneet minulla ja siksi tein oman kaavion, joka muistuttaa paljolti Sarkun kaaviota, mutta oli enemmän minun näköiseni.
Lyhykkäisyydessään sosiaalisaatiolla tarkoitetaan= ihminen oppii kulttuurissa keskeiset taidot, tiedot ja yhteiskunnan käyttäytymis säännöt. SEN TARKOITUS ON VALMISTAA IHMINEN YHTEISKUNTANSA JÄSENEKSI.
Sosialisaatio jakautuu 5 suureen osa alueeseen, mitkä auttavat sen muodostumisessa.
1. sosialisaation edellytyksiin kuuluvat kiintymyssuhde, oppiminen ja mielenteorian sekä roolin otto.
Kiintymyssuhde= kehittyy lapsen ja aikuisen välille jo lapsen ollessa pieni. Se jakautuu TURVALLISEEN ja TURVATTOMAAN ( välttelevä, vastustava, hajanainen)
Oppiminen= oppiminen koostuu koulusta ja tietoisesta kasvatuksesta, sekä perhe ja vertaisryhmistä. Siihen vaikuttavat sijaiskokemukset, mallioppiminen, sosiokognitiiviset konfliktit, lähikehityksen vyöhyke ja pystyvyyden tunne
Mielenteoria ja roolin otto= muilla ihmisillä on oma mieli ( mielenteoria) ja toisen asemmaan asettuminen ( roolin otto). Roolin otto koostuu: subjektiivinen roolinotto, vastavuoroinen roolinotto, molemminpuolinen roolinotto, sosiaalisen järjestelmän näkökulma,
2. Sosiaalisaatioon vaikuttavia asioita ovat myös, moraali ajattelun kehittyminen, minäkäsitys ja sosiaalisaatioympäristöt
Moraali ajattelun kehittyminen= Moraalisen päättelykyvyn tärkeitä edellytyksiä ovat mielenteoriaa ja roolin ottaminen. Moraaliajattelun tunneperustan muodostavat kyky empatiaan sekä syyllisyyden ja häpeän tunteet, ja jotta moraalinen harkinta ja toiminta olisivat mahdollista, on ihimisen tajuttava sääntöjä ja sopimisen sitovuutta sekä kyettävä käsitteelliseen ajatteluun.
Minäkäsitys= ihmisen itsestään luoma käsitys kokonaisuus, joka koostuu fyysisistä ominaisuuksista, toisien ihmisten mielipiteistä ja kulttuuri ympäristöstä
Sosiaalisaatioympäristöt= ympäristön tekijät, jotka vaikuttavat sosiaalistumiseen. Esim. Perhe, suku, koulu ja harrastukset ( horisontaalisuus) kaverit ja ystävät ( vertailuryhmät) sekä media
NYT kirjoitettuani sosiaalisaatiosta tajusin vihdoinkin sen merkityksen. En ollut tunnilla ymmärtänyt kokonaan mikä sosialisaatio kokonaisuutena tarkoittaa, sillä olimme käyneet asiat osioissa ( eikä niinkään kokonaisuutena) VIIMEIN minulla naksahti päässä ja tajusin tosissaan mitä tämä tarkoitti. Nyt voin olla ylpeä itsestäni :)!

maanantai 2. syyskuuta 2013
Moraaliajattelun kehittyminen (muistarit)
Moraalisen päättelykyvyn tärkeitä edellytyksiä ovat mielenteoriaa ja roolin ottaminen. Moraaliajattelun tunneperustan muodostavat kyky empatiaan sekä syyllisyyden ja häpeän tunteet, ja jotta moraalinen harkinta ja toiminta olisivat mahdollista, on ihimisen tajuttava sääntöjä ja sopimisen sitovuutta sekä kyettävä käsitteelliseen ajatteluun.
Lawrence Kohlberg esitti 72 amerikkalais pojalle moraalidilemmoja ja näistä 58 hän tutki kolmesti vuodessa 20 vuoden ajan. Tutkimuksen tuloksena hän erotti kolme moraalisen harkinnan tasoa.
1. Erisovinnaisen moraalin taso ( alle 9v)
Leikki ikäiset toteavat mikä on oikeaa ja väärää saatujen rangaistusten ja palkkioiden myötä Lähempänä koulu ikää toisia autetaan, jos siitä koituu hyötyä myös itselle
2. Sovinnaisen moraalin taso ( kouluikäiset, useimmat nuorey js sikuiset) Yritetään toimia muiden odotusten mukaan ja auttaa ( kiltin lapsen moraali)
Lakien mukaan on toimittava
3. periaatteellisen ( jälkisovinnaisen) moraalin taso eli autonomisen moraalin taso
( 10 15%)
Ymmärretään, että lakeja ei ole pakko noudattaa jos se ei ole inhimillinen, eikä sitä ei tarvitse noudattaa millä hinnalla tahansa
ihmisen sosialistuminen moraalisesti harkitsevaksi yksilöksi on pitkä ja monimutkainen prosessi, joka voi vaikeutua, jos omistaa kognitiivisen että sosioemotionaalisen kehityksen häiriöitä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)