MITÄ TARVITAAN IHIMSEN SOSIALISAATIOON:
Moraalisen päättelykyvyn tärkeitä edellytyksiä ovat mielenteoriaa ja roolin ottaminen.
Moraaliajattelun tunneperustan muodostavat kyky empatiaan sekä syyllisyyden ja häpeän tunteet, ja jotta moraalinen harkinta ja toiminta olisivat mahdollista, on ihimisen tajuttava sääntöjä ja sopimisen sitovuutta sekä kyettävä käsitteelliseen ajatteluun.
Lawrence Kohlberg esitti 72 amerikkalais pojalle moraalidilemmoja ja näistä 58 hän tutki kolmesti vuodessa 20 vuoden ajan. Tutkimuksen tuloksena hän erotti kolme moraalisen harkinnan tasoa.
1. Esisovinnainen moraalin taso ( alle 9v)
Leikki ikäiset toteavat mikä on oikeaa ja väärää saatujen rangaistusten ja palkkioiden myötä Lähempänä koulu ikää toisia autetaan, jos siitä koituu hyötyä myös itselle
2. Sovinnaisen moraalin taso ( kouluikäiset, useimmat nuoret ja aikuiset)
Yritetään toimia muiden odotusten mukaan ja auttaa ( kiltin lapsen moraali)
Lakien mukaan on toimittava
3. periaatteellisen ( jälkisovinnaisen) moraalin taso eli autonomisen moraalin taso
( 10-15%)
Ymmärretään, että lakeja ei ole pakko noudattaa jos se ei ole inhimillinen ja sitä ei tarvitse noudattaa millä hinnalla tahansa. On olemassa jotain ylempää kuin laki--> isot ylemmät periaatteet
ihmisen sosialistuminen moraalisesti harkitsevaksi yksilöksi on pitkä ja monimutkainen prosessi, joka voi vaikeutua, jos omistaa kognitiivisen, että sosioemotionaalisen kehityksen häiriöitä. Jos ei osaa havaita asioita ja on tunne häiriöitä ( yli iloinen, masentunut)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti